etusivu info yhteystiedot

Kuva-artesaani Iida-Linnea Jokela on nyt Kuvarte! Uudet verkkosivut osoitteessa www.kuvarte.fi

VALOKUVAUKSEN HEHKUA LÄHELLÄ JA LIIKKEELLÄ

Yli 10 vuoden kokemuksella!

Olen Iida-Linnea Jokela, 28, titteliltäni ja ammatiltani Kuva-artesaani - tuttavammin koulutettu Valokuvaaja.

Olen kasvanut Etelä-Pohjanmaalla, Töysän Hakojärvellä - kuitenkin intohimoni valokuvaukseen vei minut opiskelemaan Jyväskylän ao:ssa kuvallista ilmaisua 3 vuodeksi. Valmistuttuani 2012 valokuvauksen ammattilaiseksi, veti sydän minut takaisin Etelä-Pohjanmaalle kotiin.

Nyttemmin olemme perheeni kanssa asettuneet Kuortaneelle Mäyryyn ja tästä paikasta löysimme rakastamamme kodin. Ison kotimme ansiosta pääsen toteuttamaan unelmaani valokuvaajana, paitsi liikkeellä nyt myös paikallisesti. Omat toimitilat tuovat minulle lisäpalvelu-mahdollisuuksia ja iloitsen siitä, että voin palvella asiakkaitani entistä laajemmin.

Mäyry on hyvien liikenneyhteyksien varrella keskeisellä paikalla ja on hienoa, että yrittäjänä voin tuoda Mäyryyn sekä kasvavalle Kuortaneelle lisää palveluja!

Valokuvauksen aloitin jo ala-asteella, nauttien valon hallitsemisesta sekä muistojen ikuistamisesta. Ensimmäisen järjestelmäkamerani sain ylä-asteella ja silloin viimeistään tiesin haluavani harrastuksesta ammattini. Harrastukseni ja haaveeni määritti opiskeluni ja opiskellessani laajasti valokuvausta eri tekniikoin, kuvanmuokkausta ja taidehistoriaakin, erikoistuin dokumentaariseen valokuvaukseen sekä miljöömuotokuvaukseen.

Valokuvaajana olen luonnonvalon ystävä, tunnelmallisen valon esiintuova, rauhallinen, perinteinen sekä ennenkaikkea ihmisläheinen yrittäjä! palvelen aina asiakkaan parhaalla osaamallani tavalla ja työlleni annan aina kaikkeni. Valokuvissa minua miellyttää kapea syväterävyysalue, joka valokuvissa näkyy tutummin sumeana taustana.

Opiskelun ohella toimin Digitoijana sekä opiskelun jälkeen valokuvaamossa kuvantuottajana, oli sittemmin edessäni päätös joka muuttaisi uraani paljon - vuonna 2012 perustin oman yritykseni, Kuva-artesaani Iida-Linnea Jokela:n ja uppouduin valokuvaukseen yhä syvemmin. Tein töitä paljon myös erikoismyynnin puolella sekä valokuvauksen parissa yhteistyössä niin muiden yritysten kanssa kuin sivutoimisesti oman yritykseni parissa.

Elämä antoi minulle kuitenkin mahdollisuudet päästää palava intohimoni valokuvaukseen valloilleen entistä laajemmin ja näin syntyi ajatus omasta pääpaikasta sekä kokonaisvaltaisesta uudistuksesta yrityksen nimeä myöden:

Tervetuloa luomaan muistoja uudistuneen Kuvarte:n kanssa!

-